keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Wild Foodien keräilyä

Tulipas vietettyä vähän erillainen perjantain ilta. Lähettiin kavereiden kanssa Hässäkkäpäivät nimiselle punk festareille Toppilaan tsekkamaan Karvan bändiä Moral Frontia. Meleko turpaanvetoa oli :) Mentiin aurinkoon istumaan päälavan eteen jossa joku vanhan liiton hevibändi veti korkeelta ja kovvaa. Eipä se hirveesti napannu nii häivyttiin Toppilan väylälle hengaan.

Kivenheitto kilpailuunha se meni. Väylä on noin 100 metriä leveä ja toisella puolella oli joku vanha proomu. Heitettiin sitä päin, kun kukaan ei uskonut että kivi voi lentää niin pitkälle. No Körstihän se rykäs eka heitolla proomun kannelle. Kundi oli kuulemma pienenä heitelly paljon kiviä ja kun sen heittää frisbie tyylillä ja saa siihen kierettä tarpeeksi nii se leijuu eka ilmassa ja kääntyy sitten pystysuoraan syöksyyn jolloin 100 metrin heitto voi hyvinkin olla mahdollinen. Anyway tästä video tulossa myöhemmin.

Päätin ite lähtä kaupunkiin Jukka Pojan keikalle. Bongattuani pienen pakurin Toppilan väylän lehettyviltä olevasta koivusta tieni pysähtyi siihen. Koivun takana oli niitty Oulunjoen varrella ja hirveesti erillaisia villikasveja. Olin juuri samana iltana nähnyt Jaakko Halmetojan uuden poustin Ulla Lehtosesta ja alitajuisesti lähdin niitylle katteleen villikasveja. Muistin vielä pari viikkoa sitten Äitini antaman lahjan. Hän on huomannut kiinnostukseni kohteeni ja antoi mulle pienen maastokirjan, joka mulla on nykyään aina repussa mukana. Tunti hurahti huomaamatta, kun keräilin ja harjottelin uusia kasveja. Tässä tulos...












Vasemmalta oikialle: Voikukka, Horsma (yllä), Puna-Apila (alla), Timotei (yllä), Pakurikääpä, Hiirenvirna (Myrkyllinen), Koiranputki (loistavan makuinen).

Lisäksi laitoin Smoothie aineekseni myös esiin. Aztec Spirulina, Cocovi MSM, Tyrni jauhe & purple corn. Pitää olla tarkkana nuissa kasveissa, kun pieni osa Suomessakin esiintyvistä kasveista on myrkyllisiä, kuten Hiirenvirna. Pienen maastokirjan mukaan monet keltaiset kasvit kuten Niittyleinikki, Kullero ;) Rönsyleinikki ja Rentukka ovat ainakin myrkyllisiä.

Villikasvithan ovat luomua mielestäni 100 kertaa kovempia. Ihminen lannoittaa luomua ja kasvilla on suhteellisen helppo kasvaa kun maaperä on hyvä ja kastelu toimii. Villikasvit joutuvat taistelemaan ravinnosta ja kestämään kuivuutta. Mietippä jotakin voikukkaa joka kasvaa esim. asvaltin pienestä halkeamasta?? Mikä voima tällä kasvilla pitää olla että se edes kehittyy. Myös ravintopitoisuudet ovat korkeampia kuin luomussa. Ei muuta ku luontoon harjoittelemaan lisää villikasveja ja keräileen. Släckin jälkeiset backflip sessarit lopussa.


-C-















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti