lauantai 6. elokuuta 2011
Maitohorsma - Rentun Ruusu
Ajattelin lyödä kaksi kärpäistä yhdellä iskulla ja tehdä koulutehtäväni tänne. Luonnontuotteet kursille esittelyssä Maitohorsma. Maitohorsma kuuluu horsmakasvit heimoon Onagracea.Maitohorsman nimi tulee uskomuksesta, että se lisää lehmien maidontuotantoa.
Tunnistus: Korkeus 50-150cm. Monivuotinen ruoho, jonka varsi on pysty ja haaraton. Maavarsi kasvattaa pitkiä rönsyjä. Kapeat lehdet ovat siirottavia, kierteisesti.Kukat purppuranpunaiset, 20-33mm leveitä; pitkässä, runsaskukkaisessa tertussa. Horsma kukkii heinä-elokuussa normaalisti.
Kasvupaikka: Valoisissa kangasmetsissä, lehdoissa, korvissa, hakkuuaukeilla, tienvarsilla, joutomailla. Pioneerikasvi koko maassa.
Käyttö: Rohtona käytetään lehtiä, kukkia ja juurta. Keväiset nuoret versot ovat syötäviä parsan tapaan. Lehdet kerätään ennen horsman kukintaa ja kuivataan tai hiostetaan. Hiostaminen tuo aromeja paremmin esille.
Keräys: Versot voidaan kerätä heti lumen sulamisten jälkeen alkukesään. Maitohormaa käytetään paljon yrttijuoman tekoon. Yrttijuomaa varten lehdet voidaan kerätä myöhemmin kesällä, mutta kuitenkin ennen kukintaa. Lehdet kerätään kesä-heinäkuussa juuri ennen kukintaa. Ne riivitään käsin ylhäältä alaspäin ja kuivataan tuoreeltaan tai hiostettuina. Lehtien tulee olla puhtaita, nuoria, terveitä ja vahingoittumattomia. Tuoreena kuivattujen lehtien tulee olla kauniin vihreitä. Varrenpalasia ei kerätä lehtien mukaan. Maitohorsmankukista kerätään vain vaaleanpunaiset terälehdet, sillä vihreät osat aiheuttavat kitkerää makua. Poiminta-aika on heti kukkien avauduttua kesä-heinäkuussa. Maitohorsman juurien paras keruuaika on varhain keväällä tai myöhään syksyllä.
Keräykseen suosittelen viikatetta. Viikatteella horsmat matalaksi ja narulla kiinni pieniin nippuihin ja varjoisaan paikkaan roikkumaan. Horsman teollisesta käytöstä en löytänyt mitään tietoa. Ei muuta kuin keräämään, kuivattamaan ja pakkaamaan pieniin paperipusseihin. Voisi olla hyvä business. Lehdet kannattaa hiostaa ja sen jälkeen fermentoida, jolloin saadaan täysi hyöty irti.
Ravintoarvot & Lääkekäyttö: Maitohorsman lehdissä on saantisuosituksiin nähden merkittäviä määriä (eli vähintään 15 % aikuisten suositeltavasta päiväannoksesta) mm. ravintokuitua, fosforia, riboflaviinia, C- ja A-vitamiinia. Horsma supistaa limakalvoja, puhdistaa haavoja ja tyrehdyttää verenvuotoja. Sen on todettu vähentävän prostaglandiinien vapautumista ja tulehdusreaktion voimakkuutta. Kansanlääkinnässä sitä on käytetty vatsavaivoihin, suolistokatarreihin, astmaan ja yskään, eturauhasvaivoihin ja kurlasuvetenä suun ja nielun tulehduksiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti