keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville


Tuli lainattua huippu kirja kirjastosta. On tullut kyllä aikasemminkin mietittyä ruoan ekologisuutta. Tässä kirjassa tuli kuitenkinyllättäviäkin pointteja esille. Olihan siinä hyviä reseptejä, mutta itteäni kiinnosti enemmän ruoan ympäristövaikutukset.

Top 10:

1. Syö kauden kasviksia meiltä ja muualta
2. Naudanliha ja juusto erityishetkiin. Suurin osa ruoan ilmastovaikutuksista syntyy lihan ja maidon tuotannosta. Itämeren suurin saastuttaja ovat sikalat ja kanalat.
3. Syö silakkaa. Itämeren silakka on käytännössä syömäkelvotonta myrkkyjen ansiosta, joten tätä en allekirjoittaisi. Suosi kuitenkin suomalaista villikalaa.
4. Suosi surutta etelän hedelmiä ja papuja. Espanian appelsiini on siis ok ostaa. Pavut ja hedelmät tulevat muutenkin massiivisilla laivoilla Suomeen. Osta hedelmät kuitenkin silloin kun ne ovat halvimmillaan ja samalla parhaimillaan. Pakko kuitenkin mainita edesmennyt, vihattu ja rakstettu nelivitosen portsari Oksanen. Hän ei ollut 40 vuoteen ostanut ulkomaalaista hedelmää vaan elänyt pelkästään suomalaisilla marjoilla. Rip Oksanen.
5. Osta kasvihuone vihannekset harkiten. Auringossa kasvaneet ehkä parempi?
6. Dyykkaa omasta jääkaapista ja valintatalolta ;)
7. Pyöräile lähikauppaan
8. Unohda pakasteet. Ruoan säilyttäminen pakasteketjussa vie enemmän energiaa kuin mikään! Old School methodit käyttöön! Hapattaminen, suolaaminen ja maakellari. Suolisto ja ympäristö kiittää!
9. Käytä harkiten uunia. Suosi puulämmitteistä.
10. Kerää itte luonnosta! Lisäinfoa voi kysyä Shaman Rummukaiselta.

torstai 20. lokakuuta 2011

Bruce Liptonia taas

Katjan seinältä tuli bongattua huippu video. "What is the definition of the field. I love this. Invisible moving forces that influence the physical world"

Tsekatkaa!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Yoga Swingejä jälleen myynnissä!


Terve!

Uusi erä tulossa Helsinkiin marraskuun 20. päivän tienoilla. Oon ite Kalliossa 23-27.11 joten nouto sieltä onnistuu myös, muuten postiin. Ennakkotilauksia otetaan vastaan. Värivaitoehdot: Kuvassa oleva Light Turquoise & Purple, vihreä ja tummanpunainen, pelkkä tummansininen, suomi värit sininen ja valkoinen + muutama yllärivärit. Deluxe malli on poistunut myynnistä. Lisätietoa Swingeistä TÄÄLTÄ!

-C-

perjantai 7. lokakuuta 2011

Asian Herbs Part2 Manjakani - Uusien äitien tammipallo














Tuli tossa viime talvena ostettua yheltä mummelilta kaiken maailman yrttejä ja nyt vasta oon päässy kunnolla tutkimaan että mitä sitä tuli ostettua.

Mumeli sano mulle että tämä aasialainen "tammi pallo" toimii erityisesti juuri synnyttäneille mameille erinomaisesti ja toimii myös hammas särkyyn. Mummeli ei vaan oikeen tienny minkä superpallon myi mulle. Manjakanilla on myös muita huippuominaisuuksia joista voit lukea täältä.

"Due to the rich contents of tannins in manjakani, it is widely used in the traditional medicine especially in healing external tissue damage and also tightening the vagina muscle due the childbirth process. Research also shown that the astringent properties in manjakani can help restore the vaginal tissue growth, strength and elasticity".

Uudet äidit ottakaa yhteyttä mikäli haluatte kokeilla!

-C-

Lähteet: www.herbsforlove.com